sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Rakkaan tyttären kastepäivä ♡

Tänään reilun 11vkn ikäisenä vietettiin meidän rakkaan sydänsoturi-rinsessan kastejuhlaa kotipuolessa♡ Rakkaasta tuli:

Mila Lilja Emiliana ♡♡♡


perjantai 4. marraskuuta 2016

Kutsukortit kastejuhlaan

Näillä näkymin vihdoin kuun lopussa saadaan meidän Murmelille virallinen nimi. Askarreltiin tänään vieraille kutsukortit :)

"Ei ole kooltansa suuri tuo pikkuinen
mut aikaan sai muutoksen melkoisen.
Toi elämään mukanaan valoisan lisän.
Teki toisesta äidin, toisesta isän."

lauantai 22. lokakuuta 2016

Vihdoin ollaan tämän viikon maanantaista asti oltu rinsessan kanssa kotona ♡ Reilu kuukausi meni Helsingissä Lastenklinikalla ja viikko Kysissä ennen kotia. Toivottavasti nyt saataisiin olla kotona koko aika ennen seuraavaa leikkausta.

torstai 22. syyskuuta 2016

Rinsessa ♡


Äidin ja isin rakas Murunen, pieni rinsessa, syntyi 8.9 klo. 0.28. ♡ Pienen sydän tosin järjesti heti synnyttyä tosi ikävän yllätyksen, mutta kaikkeen sopeudutaan ajan kanssa. Nyt parannellaan pikkuista ensimmäisestä sydänleikkauksesta ja odotetaan, että joku päivä päästään kotiin.


torstai 18. elokuuta 2016

"Kypärämyssy" metsästykseen

Sorsavouhotus kuumimmillaan...;)

Näin meillä ratkaistiin se, miten metälle saa kasvot ja pään naamioitua :) Ensin etsin kypärämyssyn kaavoja netistä kunnes hoksasin, että tuubihuivi ja ruttupipo ajaa yhdessä saman asian... Ja toisaalta taas voi käyttää molempia myös yksin! 3 in 1 tuote siis :D Trikoo maastokangas löytyi netistä. Ja kaavan pipoon suurensin lasten pipon kaavasta apuna käyttäen omaa entistä pöllöpipoa :) Tähän pipoon ei saanu jostain syystä laittaa rusettia :D Ai miks, en ymmärrä ;)



Tässä itse isonnettu/tuunattu ruttupipon kaava...

tiistai 2. elokuuta 2016

Juuren leivotut kaurasämpylät

Minun versioni juureen leivotuista kaurasämpylöistä:

 
 Juuri: 
5dl vettä
1 pss kuivahiivaa
5 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva jauhoihin ja seos sitten hieman kädenlämpöistä lämpöisempään veteen. Peitä kelmulla ja anna käydä vähintään puolituntia. Itse laitoin kelmulla peitetyn kupin tiskialtaaseen, jossa kuumaa vettä. Olen myös kuullut, että juuren voi antaa käydä yön yli, mutta se on vielä testaamatta.


Lopputaikina:
2tl suolaa
½dl öljyä
3dl kaurahiutaleita
4-5dl sämpyläjauhoja

auringonkukansiemeniä pari-kolme ruokalusikallista
kurpitsansiemeniä

Lisää suola, öljy ja kaurahiutaleet. Anna turvota hetki. Lisää sen jälkeen loput jauhot niin, että taikina sopivan kovaa/löysää. Vaivaa taikinaksi ja kohota taas kulhossa ½h kelmulla peitettynä vesialtaassa.
Itse lisäsin auringonkukansiemenet siinä vaiheessa taikinaan vaivaten, kun aloin leipoa sämpylöiksi. Tee taikinasta pötkö ja leikkaa pötkö noin 15 osaan. Muotoile sämpylöiksi ja kohtoa pellillä ½h. Tämän jälkeen voitele vedellä ja lisää päälle kurpitsan siemeniä. Paista 225 asteessa uunista riippuen 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Vauvan jumpsuit pitsivetoketjulla

Jatkoin piposta eteenpäin vaateompelun opettelussa... Tosin vielä resorien ja vetoketjun ompelu tuntui liian haastavalta, että sai äiree ne entisenä ammattilaisena ommella. Pukuun kaavat tuunattiin perus vauvan jumpsuit-kaavasta (Ottobre lehdestä)... pistettiin vaan vetskari menemään vinoon. Kangas sattui olemaan varastossa jo reilun vuoden takaa eri projektiin... Pilvikangas oli kirppilöytö. Ja rusetin keksin tänään tehdä extrana vielä huppuun ;)


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Rusetti trikoopipo tytölle

Nuorimmainen kummilapseni sai tämän pipon 1v lahjan yhteydessä :) Elämäni eka itse tehty trikoopipo :P Omalle pitää moinen myös tulevaisuudessa ommella. Äitillä oli tähän kaavat ja omista trikookankaan palasista/suikaleista pipo tuli. Ja rusettihan tekee siitä ylisöpön :D


torstai 7. heinäkuuta 2016

Yllätys babyshowerit

Ystäväni pääsivät eilen yllättämään minut totaalisen täydellisesti♡ Eräs ystävistäni piti minua luonaan päivän ja Pikku Kakkosen aikaan olimme tulossa meidän kotiin laittamaan hänen hiuksiaan... Mutta kotioven avattuani kuului "yllätys" ja minulle oli järjestetty valtavan ihanat babyshowerit♡♡♡ Tätä yllätystä ja näitä bileitä en unohda ikinä!!! Minulla on maailman parhaimmat, ihanimmat ja rakkaimmat ystävät♡

 Pöytä oli korkeana! Ja pinkkiä ja bling blingiä löytyi!

 Vauvakakku, jossa oli kakkupohjatkin pinkkejä!!!

 Valtavan maukas voileipäkakku!!

 Valtavan ihana vaippakakku :)

 Kuohuvalla kaikki alkoi!

Tämän bola-korun olin saanut jo aiemmin toisilta ystäviltä, kun he kävivät pidemmästä matkasta kylässä aiemmin kesällä♡

Ystäväni muistivat minua myös hemmottelulahjakortilla♡

K I I T O S ♡

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tuunattu syöttötuoli

Ostin kirpparilta syöttötuolin ja tuunasin siitä omaan huusholliin sopivan ja itselle mieleisen :) Meidän tulokas istuu hennon vaaleanpunaisessa rinsessa-hirvitornissa, olipa tyttö tai poika :D Hioin ensin entisen lakan tuolista pois. Sitten 2 kertaa Tikkurilan Empire-maalia Pirtelö-sävyllä...

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Minion marsipaanista...

Kummipojan synttärikakkuun koristeeksi minion 😄

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Vaunuverhot ja tuttinauhat

Itse tekemällä saa mieleiset ;)


Tähti verho on trikoota, pöllö puuvillakangasta. Reikien kohdalla sekä pöllökuvion alla tukikangas



torstai 12. toukokuuta 2016

Äitiyspakkaus 2016

Uiiiii että♡ Tänään päästiin hipeloimaan vuoden 2016 äitiyspakkausta, joka meidän vauvalle tuli. Toinen mahassa möykkysi ku mamma katseli mitä tuli :)

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Vauvalle palmikkosukat

Tässä on tullut ajan mittaan neulottua kummilapsille villasukkia. Mutta nyt vihdoin voin tehdä niitä jo omalle tulevalle rakkauspakkauksellemme ♡ Kivasti lämmittävät syksyllä pienen varpaita :)


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Savulohivoileipäkakku




Leipäkerrokset:

8 viipaletta Porokylän Kartanon ruisleipää (reunat leikattu pois)
8 viipaletta graham paahtoleipää (reunat leikattuina pois)

Kostutus kalaliemellä

Välissä:
n. 500g savulohta
2/3 ruukkua ruohosipulia
2 prk kevyt creme fraisea
suolaa
valkopippuria
tilkka sitruunamehua

Täytteen aineet sekoitetaan keskenään ja maustetaan oman maun mukaan suolalla jne. Tämän jälkeen aloitetaan laittamallaa 4 ruisleipä viipaletta vierekkäin. Kostutetaan kalaliemellä. Sitten 1/3 täytteestä levitetään ruisleipien päälle. Seuraavaksi paahtoleipä kerros eli 4 viipaletta vierekkäin täytteen päälle -> kostutus ->1/3 täytteestä. Ja seuraavaksi taas ruisleipäkerros eli 4 viipaletta jne. ->kostutus ->loput täytteestä. Päällimmäiseksi paahtoleipä kerros ja kostutus. Sitten tekele peitetään kelmulla ja laitetaan vaikka leikkuulauta ja maitopurkki päällä painumaan ja kostumaan jääkaappiin. Itse teen tämän edellisenä päivänä kuin on tarkoitus tarjota voileipäkakkua.

Kuorrutus:  
Vajaa paketti sulatejuustoa. Tosin ainakin Pirkka-merkkinen valui sit lopulta lautaselle ja otti koristeita mukaansa. Joko siis vaatii vielä kehittelyä, tai ohuemman kerroksen...


Koristeet:
Tähän laitoin graavattua lohta, ruohosipulia, kurkkua ja aavistuksen tomaattia.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Macaron täytteiden kokeilua...


Hasselpähkinä täyte:

1/2 rasiaa vaniljatuorejuustoa
Oman maun mukaan hasselpähkinälevitettä

Suklainen kahvitäyte:

1/2 rasiaa vaniljatuorejuustoa
1/2 levyä valkosuklaata
Reilu loraus keitettyä kahvia
Tomusokeria sen verran, että täytteet koostumus on sopiva väliin

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pakkasen inspiroimat macaronsit

Mittari lähentelee -30 astetta... Sen mukainen teema macaronseissakin. Tuttu taikina, mut päälle kookoshiutaleita ja välissä hasselpähkinälevitettä.