maanantai 17. marraskuuta 2014

Kookospullat

Kookospullat ovat pyörineet mielessä jo pitkään ja tänään niitä tuli testattua... Nami!!


Ensin tehty ihan peruspullataikina puoleen litraan maitoa.
Täytteeksi väliin laitettu leivontamargariinia (n.50g), reilusti ripoteltu sokeria sekä vanilliinisokeria ja kookoshiutaleita (n.2-3dl). Määristä en yhtään ole varma, mutta ideana että mutu-tuntumalla ja reilumman puoleisesti, jotta maistuu :)

***

Tässä oli myös syksyinen banaani-kookospiirakka, jota kokeilin Kodin Kuvalehden ohjeella. Siinä olis minun makuuni vielä jotain kehittelemisen tarvetta maun puolesta... Siitä puuttui se "jokin". Kuva silti siitäkin.



Aidalle lumpeenkukat

Vähän on päivitykset jäljessä...
No elokuussa tein tulevalle kummitytölleni nimijuhlakakkuihin koristeiksi lumpeenkukkia. Myös hänen siskolleen kaksi vuotta aiemmin tein edellisen kerran lumpeita. Tältä ne näytti tällä kertaa...



torstai 10. heinäkuuta 2014

Mansikkakakku synttäreille

Tämä kakku on tehty töissä ollessa synttärikahville.


Välissä on ananasrahkaa (=vispikermaa, maitorahkaa, sokeria ja ananasta) ja vadelmahilloa. Kostutus maidolla. Pursotukset vispikermalla.


perjantai 2. toukokuuta 2014

Mersu-kakku

(Silloinen) Murunen (nykyinen petturi) täytti 30 vuotta, joten pitihän se yllätyskakku leipoa. Teemaa ei ollut kovin vaikea miettiä, joten Mersu-kakkuhan siitä syntyi :)


Alemmassa kuvassa todellisemmat värit!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Sisaruksille synttärikakkuun koristeita

Hello Kitty pienelle emännälle




Angry bird pienelle kummipoika-isännälle



lauantai 15. helmikuuta 2014

Vaniljarahkapullat ja kinkku-kanttarellipiirakka

Vähän aikaa sitten tarjosin isälle synttärikahvit ja äiti sekä muru oli leipomuksia myös maistelemassa. Kokeilussa/maistelussa oli vaniljarahkapullat.


Täytteeseen laitoin maustamatonta rahkaa ja vaniljakreemijauheesta tehtyä vaniljakreemiä sopivassa suhteessa sekä vähän sokeria. Nämä siis sekoitettu keskenään ja laitettu sitten pullataikinan väliin. Tuli ihan syötäviä :) Täytettä jäi yli, niin laitoin sitä myös torttutaikinan väliin ja tein niistä kolmioita. Niistäkin tuli ihan syötäviä.



Tarjolla oli myös kinkku-kanttarellipiirakkaa. Sen ohjetta en julkisesti tänne laita, koska ohje lähes sellaisenaan saatu ex-työkaverilta.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Suklainen brita-torttu

Kahviteltiin murun ja vanhempieni sekä "nuapurin" kanssa synttäreitä viikkoa etukäteen, jolloin maisteltiin tätä brita-torttua :) Marenki itsessään oli parasta juuri tuoreena, mutta muuten kakku maistui paljon paremmalta seuraavana päivänä, kun täytteen maut olivat tasaantuneet...


Ohje on joskus repäisty talteen Kodin Kuvalehdestä, jota vähän suurensin ja täytteen osalta muuttelin hieman. Välissä mulla oli sulkaakermaa, flora vispiä, valkosuklaa-lime rahkaa, daim-suklaata rouheena sekä banaaniviipaleita.
Ongelmia tuotti paistaminen ohjeen suurentamisen vuoksi. Ja sittenhän lopulta marenki otti turhankin paljon väriä, kun pohja ei meinannu kypsyä...

torstai 17. lokakuuta 2013

Kummilusikkataulu

Halusin saada kummilusikkani esille ja tällainen idea taas päässä pyörinyt... Teinpä siis kummilusikkataulut itselleni omaan huusholliini ja veljelleni omalle seinälleen.


Kuva ei taas ole parhain mahdollinen, kun vetää värit kovin tummiksi ja taulun lasi meinaa heijastaa sitä sun tätä. Olipas siis hyvinkin konstikas kuvattava!


torstai 26. syyskuuta 2013

Pöllötyyny

Välillä leivonnan sijaan jotain valmiiksi saatua käsityöprojektiakin ;) Pöllötyynyn idea on pyörinyt tässä jonkun aikaa päässä ja nyt se sieltä pääsi ulos. Pöllösisaruksista yksi jää asumaan tähän taloon ja kaksi lentää lahjaksi naapuriin pienelle kummipojalleni ja hänen siskolleen lahjaksi :)


Tyynyn muoto hahmoteltu jostain mallista, joka haulla löytyi ja niistä leivinpaperille piirretty itse isommaksi. Muuten siipien yms. kaavat tehty sitten ihan itse. Silmät on mm. Iittalan kartio-lasin suulla ja pohjalla piirretty jne ;)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Santerin ristiäis-mansikkakinuskikakku

Tuoreelle kummipojalle mansikkakakku juhliin kummin tekemänä :)



Kakkupohja 10 munan tavallinen vaalea

Välissä kokeilumuotoisena:
  • 3 prk valmis kinuskikastiketta (jota vatkattu niin "vaahdoksi" kuin mahdollista)
  • 3 prk Flora Vispiä (vaahto yhdistetty kinuskin kanssa)
  • 5 liivatelehteä (itsellä oli 4, mutta saisi olla vaikka tuo 1 enemmän jatkossa)
  • vähän kiehuvaa vettä liivatteiden sulattamiseen
  • vaniljakreemijauhetta (vaahtoon)
  • + 2 l tuoreita mansikoita
  • + sipaisu mansikkahilloa
  • kostutus ananaslimpparilla

Päällä pursotukset (4 prk) flora vispiä ja mansikoita.

Täytehän meinasi alkaa valua ja tuoda mukanaan keskikerrosta kakusta. Mutta jääkaapissa onneksi liivatteet rupesivat nopeasti vaikuttamaan ja kakku oli pelastettu :) Kannattaa siis ehdottomasti tämä täyttövaihe tehdä edellisenä päivänä ja jos aikaa odotella, niin laittaa täyte väliin vasta, kun se jo vähän alkanut hyytyä...