torstai 2. huhtikuuta 2009

Mahtava reissu takana!

Hola, buenos días!

Twinflower palasi viime sunnuntaiaamuna Teneriffan reissultaan. Sen jälkeen kaikenlaista hommaa onkin riittänyt ja lisäksi työt jatkuivat (onneksi ne jatkuivat!) heti maanantai-iltana. Mutta reissu oli aivan mahtava ja sieltä sai taas voimavaroja mennä eteenpäin. Tosin näin aluksi on ollut kamala kaukokaipuu takaisin aurinkoon ja kova ikävä ollut muita matkalaisia.

Tosiaan meitä lähti lauantaina 14.3 kahdeksan tyttöä ja neljä poikaa + vapaa-ajanohjaaja ja sairaanhoitaja El Médanoon etelä-Teneriffalle. Meistä tuli todella nopeasti hyvä ja tiivis ryhmä ja koko reissun ajan me pysyttiin hyvänä ryhmänä. Meillä oli todella hauskaa koko ajan! Matkalaisissa sattui olemaan myös minulle ennestään tuttuja (edelliseltä reissulta) ihmisiä ja olen hyvin onnellinen, että näin taas heitä! Lisäksi sain taas lisää uusia kavereita, jopa ystäviä.

Vaikka psori ei ole koskaan minulle aiheuttanut kamalia ulkonäköpaineita, enkä ikinä sitä ole hävennyt, tuntui hyvältä olla ryhmässä, jossa ei ollut ainoa "rupikonna":) Tuntuu kuin olisi unohtanut koko sairauden kahdeksi viikoksi, vaikka sitä juuri oltiin hoidattamassa! Oli myös mukavaa, että pysytyi vaihtamaan muiden kanssa vähän syvempiä ajatuksia sairauteen liittyen, kun toinen tiesi todellakin, mistä oli kyse.

Matka oli suurimmaksi osaksi auringonottoa ja vertaistuen ja tiedon saamista, mutta kävimme me myös reissuissa. Aurinkotunteja minulle tuli yhteensä 63 ja jos aurinko olisi paistanut kahtena pilvisenä päivänäkin, niin tunnit olisivat menneet yli 70, mitä myös läikkäni olisivat kaivanneet täysin parantuakseen. Mutta siis reissuista: Kävimme shoppailemassa Playa de las Americasissa, linja-autoreissulla Teiden kraatereilla, Loro Parquessa ja vesipuisto Siam Parkissa. Kaikki reissut oli aivan ihania, mutta erityismaininnan saa Siam Park. Vietimme siis päivän tuolla kyseisessä vesipuistossa ja sen päivän aikana kaikki löysivät kyllä oman sisäisen lapsensa ja kirmasivat puolijuoksua (siellähän siis ei olisi saanut juosta...) liukumäestä toiseen! Itse olin ensimmäistä kertaa vesipuistossa ja voin sanoa, ettei se tule jäämään viimeiseksi kerraksi:D Päivä meni hurjan nopeasti ja kiljuttua tuli monen vuoden edestä. Myös kerrankin painosta oli jotain hyötyä, sillä minun kanssani sai parhaat vauhdit ja olin suosittu tuona päivävä:D Tosiaan siis siellä laskettiin suurimaksi osaksi liukumäkeä 2-4 hengen renkailla/lautoilla.

Mutta siis kerrottavaa matkasta olisi vaikka kuinka paljon, mutta tässä ihan päällimmäiset ajatukset ja sepostukset, mitä siellä tehtiin. Mutta tämä todellakin on vain pienen pientä pintaraapaisua...


Montaña Rojalle päin... (Kiipesin muuten tuonne vuorelle [korkeus 176m?])


Peukalo ja Teide


"Free Willy" Loro Parquessa:)

Ps. virallinen "matkaraportti" yhden matkalaisemme kirjoittamana löytyy täältä!

5 kommenttia:

JP kirjoitti...

Ihanaa, ihanaa ja ihanaa! Odotan innolla sua, sun kuvia ja kertomuksia matkasta! Aivan mahtavaa! Tiedätkös... Joskus kyllä lähdetään tuonne ihan naisporukalla keskenämme!

Sanna kirjoitti...

Todella hienoja kuvia ja varmasti oli upea reissu! Paljonkaan en psoriariksesta tiedä mutta toivotaan, että tulee aurinkoinen kesä :)

PS. Tulihan paketti perille?

marylean kirjoitti...

Lämpimältä ja ihanalta reissulta kuulostaa. :) Ja varmasti onkin kaipuu sinne takaisin ottaen huomioon sen, että täällä Suomessa nyt on edelleen lunta ja märkää, viileetä...

Lauantaina nähdään, niin saat siellä vaikka kertoa lisää Espanjan ihmeistä. :)

Merja kirjoitti...

Joo pian Maryleanin ja Jonezin kanssa nähdään ja minäkin odotan innolla, että saan esitellä kuviani ja kertoa kertomuksiani!!! Sitä paitsi ihana taas nähdä teitä! Se onneksi piristää, kun muuten Suomen kelit 2 aurinkoviikon jälkeen eivät pahemmin innosta:)

Ja Sanna, tosiaan psorissa ihosolut läikkien kohdalla uusiutuvat aivan liian nopeasti ja se aiheuttaa tulehdusta ja ihon hilseilyä... Nykyään on tutkittu, että siihen liittyy (tai on siis riski saada) kaikenlaisia muita vakavia sairauksia. Ja itselläni tosiaan paras hoitokeino on aurinko. Siksi siis toivon minäkin oikein aurinkoista kesää, vihdoinkin!

Merja kirjoitti...

Ja niin tosiaan kyllä pitää lähteä meidän yhdessä etelän lämpöön joskus! Mutta mun kanssa siellä ollaan sitten kaksi viikkoa vähintään ;)