sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Omat synttärit 2015

Viikko sitten tarjosin lähimmäisilleni synttärikahvit. Tarjolla oli macaronseja, moussekakkua ja sieni-pekonipiirakkaa.



~Macaronssit tein Kermaruusun ohjeella ja väliin keksin omasta päästä sekoittaa 1 rs Viola vaniljatuorejuustoa ja 1 levyn valkosuklaata keskenään. Sulan valkosuklaan sekoitin tuorejuuston joukkoon ja pursotin kuorien väliin ja annoin jähmettyä.
--> 4/2015: Olen myös kokeillut täytteeksi seuraavaa yhdistelmää: Pandan maitosuklaa-kinuski -suklaata ja Valio Viola appelsiinituorejuustoa. Maku muistuttaa paljon Fazerina-konvehteja!

~Moussekakku entisellä reseptillä makuna vaan tällä kertaa päärynä-kinuskirahka ja päällä mansikkasurvos. Kertauksena vielä ohje tähän (alkuperäinen resepti täältä):

Moussekakku
Pohja:
3 dl ruishiutaleita
30g voita
3/4 dl fariinisokeria

Täyte:
6 liivatelehteä
5 dl Flora Vispiä
3 prk Päärynä-kinuskirahkaa (yksi purkki 200g)
1 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
3 rkl sitruunan mehua

Hyytelö:
2,5 liivatelehteä
½ l rasia pakastemansikoita
tilkka vettä
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunan mehua

1. Paahda ruishiutaleita paistinpannussa hetki. Lisää rasva ja fariinisokeri. Kuumenna edelleen niin, että seos on rapeaa. Päällystä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla (halkaisija 24 cm). Levitä ruishiutaleseos jäähtyneenä vuokaan.
2. Pane täytettä varten liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja vanilliinisokeri.
3. Kuumenna sitruunanmehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää kermavaahto. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä tunnin ajan.
4. Liota mansikkahyytelöäkin varten liivatteita kylmässä vedessä. Sulata mansikat ja survo ne. Lisää vesi ja sokeri. Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan sitruunanmehuun. Kaada seos mansikkasurvoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Levitä mansikkaseos rahkakerroksen pinnalle. Anna hyytyä kylmässä noin neljä tuntia.
5. Irrota kakku vuoasta ohuella lastalla reunoista auttaen. Siirrä tarjoiluvadille ja koristele.

~Sieni-pekonipiirakan ohje Maku-lehdestä.


Ei kommentteja: