lauantai 27. syyskuuta 2008

Decoilua ja kakkuilua

Tänään meillä on kylässä mummo, täti ja sen mies (tosin ovat kaikki just nyt ruokalevolla...) ja sen vuoksi tein täksipäiväksi täytekakun. Siitä siis ensimmäiset kuvat:



Pursotukset tein kokonaan lehtityllalla (taas näitä "ekaa kertaa jotain uutta" -kokeiluja) ja tykästyin sen tekemään jälkeen todella paljon! Käytän siis tuota tyllaa jatkossakin koko kakun pursottamiseen. Päällekin tein vielä "kukkia" ja lehtiä sillä. Omasta mielestä kakusta tulee mieleen talvinen pakkaspäivä:)

Kakun väliin muuten laitoin Blå Bandin valkosuklaa-nougat moussea ja mansikkahilloa. Päällä mansikkahilloa, vadelmia ja kiille. Kahveja ei olla vielä tänään juotu, joten en tiedä, miltä kakku ja nuo makuyhdistelmät maistuvat! -> Makuyhdistelmät todellakin toimi! Kannattaa kokeilla, jos haluaa todella maistuvaa kakkua:)


Aamulla myös ehdin tekemään Maryleanin häädecoon sivuni. Täytyy sanoa, että tätä aihetta oli aivan ihana tehdä! Sitä paitsi tämä oli ensimmäinen deconi, johon viime kevättalvella osallistuin ja siitä lähtien olenkin tätä askartelua kovasti odottanut. Ideat on myös kerenneet mennä ihan laidasta laitaa:) Tässä lopullinen tuotos sitten:

Jälleen sivu ei oikein ole kuvassa aidon näköinen, mutta tärkeintähän on, että decon omistaja saa sen sellaisena kuin pitääkin:)

Ps. Joko oot Marylean selvittänyt, mistä näitä ihania "decopohjia/kansioita" saa?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten hieno kakku!!

Noita minialbumeja saa ainakin täällä meilläpäin Tiimarista. Kannattaa seuraavalla Tiimari-keikalla siis syynätä "sillä silmällä" :D

Anonyymi kirjoitti...

Apua miten ihana kakku ja decosivu! Mulle tuli heti kauhee makeannälkä. Oliskohan jossain kaapin perukoilla jotain hyvää... Ja tuo decosivu on tosi nätisti toteutettu. Nuo sormukset ovat ihanat yksityiskohdat. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ainiin, ja en oo selvittänä. Oon ihan kokonaan unohtanu. Jos Dumdum lukee tätä, niin kerropas sie, mistä oot ostanu esim. sen Kirsi Kunnaksen runoja -decosi vihkosen, joka on siis sama kuin tämä minun Häät -deconi vihkonen. :)

Merja kirjoitti...

Kiitokset kommenteista!

Ahaa, siis Tiimarista! Sielläpä pitää siis vierailla "sillä silmällä" ! Kiitos tiedosta!

Ja oli muuten todella antoisaa askarrella hääaiheisia juttuja:)

JP kirjoitti...

Sit kun me tullaan teille kylään, tai kun tuut meille Sannilaan, niin tehdään yhdessä tuollainen ihana kakku! Haluaa oppia kans! ;)

Merja kirjoitti...

Ahaa, kiitti:) Pohja kun on valmiina, ja täytteet myös, niin tuon ulkokuoren tekee äkkiä:) Mutta muuten tosiaan on ihan hyvä tehdä kakkupohja ja sen täyttäminen kuorruttamista edeltävänä päivänä!

Ja sit tuohon tuo lehtitylla on hyvä juttu:)

Saitko Jonez sitä mun s-postia koulun postiin?