sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isänpäiväksi...

... muokkasin Ruoka Pirkassa ollutta ohjetta omiin makuihin sopivaksi.


Omaani laitoin:

Pohja:
3 dl ruishiutaleita
30g voita
3/4 dl fariinisokeria

Täyte:
6 liivatelehteä
5 dl Flora Vispiä
3 prk Valkosuklaa-limerahkaa (yksi purkki 200g)
1 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
3 rkl sitruunan mehua

Hyytelö:
2 liivatelehteä
½ l rasia pakastevadelmia
½ dl vettä
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunan mehua

Ja valmistus Pirkan ohjeen mukaan eli

1. Paahda ruishiutaleita paistinpannussa hetki. Lisää rasva ja fariinisokeri. Kuumenna edelleen niin, että seos on rapeaa. Päällystä irtopohjavuoan pohja kelmulla (halkaisija 24 cm). Levitä ruishiutaleseos jäähtyneenä vuokaan.

2. Pane täytettä varten liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja vanilliinisokeri.

3. Kuumenna sitruunanmehu ja liuota siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää kermavaahto. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä tunnin ajan.

4. Liota vadelmahyytelöäkin varten liivatteita kylmässä vedessä. Sulata vadelmat ja survo ne. Lisää vesi ja sokeri. Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan sitruunanmehuun. Kaada seos vadelmasurvoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Levitä vadelmaseos rahkakerroksen pinnalle. Anna hyytyä kylmässä noin neljä tuntia.

5. Irrota kakku vuoasta ohuella lastalla reunoista auttaen. Siirrä tarjoiluvadille ja koristele.



HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

4 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Njam njam!

Merja kirjoitti...

Nyt jo kakkua maistettuani täytyy sanoa, että tää oli aika njam njamia. Teen uudelleenkin! Tuo pohja oli tosi yllätys, miten rapeana se oli pysynyt! Sitä vois pistellä ihan paljaaltaankin vaikka kuinka ;)

Jonna kirjoitti...

Sait sen kuulostamaankin vielä niin hyvältä, että pitääpä koittaa joku päivä... Tosin mun luomuksena se saattaa jäädä aika kauas tuosta sinun taidonnäyttestäsi! :D

Merja kirjoitti...

Kannattaa kokeilla! Ja tää oli ihan iisi tehdä! Ei paljon helpompaa voi enää olla. Sinä pistät vielä paremmaks vaan;)